Karavaani; Vallu, Tuisku kera Eksu käytiin kävelemässä 7,5 km lenkki. Vallu meni Siirin kanssa kärryillä ja Kirsin kanssa oltiin ratsain liinakoilla :D Aluksi näytti, että lähtee hevonen jos toinen lapasesta, mutta sitten kun päästiin metsäosuus, niin koko porukka käveli koko matkan ihan rauhallisesti! Ihana iltakävely! Ja Vallu miten hienosti ja rauhallisesti jaksoi koko matkan, ihan huippu :D
perjantai 29. huhtikuuta 2011
keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
Juoksutusta Siirin kanssa
Siiri tuli taas paikalle ja opeteltiin Vallun kanssa miten juostaan kahdella ohjalla. Aluksi vähän ihmetteli, mutta sitten rupesi homma onnistumaan. Hikihän se tuli Vallullekin, kuten Tuiskullekin eilen. Siirin kanssa vielä ohjasajelivat ja kävivät läpi kääntymis sun muita hommia :D
lauantai 23. huhtikuuta 2011
Ratsastus
Vallu oli kyllä likaisin ikinä! Aivan järkyttävässä siivossa koko hevonen. No mutta Siiri hoisi perusteellisen putsauksen ja Heidi hoisi liikuttamisen. Jäykkä, mutta muutoin aika ihana :D:D:D Taivuttelua ympyröillä, sekä laukat molempiin suuntiin. Vasen kierros onnistui paremmin. Lopuksi tehtiin Vallun lemppareita eli pohkeenväistöjä. Kiitos taas Siirille kaikesta!
perjantai 22. huhtikuuta 2011
Ratsastusta á la Paula
Paula kokeili tänään Vallua ja hyvinhän kaksikolla
näytti menevän :D Ravissa paljon taivuttelua ja
vähän väistöjä käynnissä. Vallu oli oikein
kuuntelevainen ja meni oikein letkeästi.
Ennen ratsastusta otti kyllä ihan pitkän kaavan
mukaisen lepohetken Netan kanssa ;D;D
Ps. Huomatkaa Vallun pv-harja!!!
näytti menevän :D Ravissa paljon taivuttelua ja
vähän väistöjä käynnissä. Vallu oli oikein
kuuntelevainen ja meni oikein letkeästi.
Ennen ratsastusta otti kyllä ihan pitkän kaavan
mukaisen lepohetken Netan kanssa ;D;D
Ps. Huomatkaa Vallun pv-harja!!!
torstai 21. huhtikuuta 2011
Juoksutusta 2
Siiri juoksutteli puoliksi Vallua, kun ei olla sitä vielä siis aiemmin yhdessä tehty. Vallu meni taas oikein mallikkaasti ja tänään laukka rullasi jo oikein hyvin. Eilen taisi olla vain vähän alkukankeutta ja nyt liikkui siis jo tosi paljon paremmin. Huomenna sitten ratsitusta joko Heidin tai Paulan toimesta, katsotaan :D
Niin ja Vallu sai tänään kengityksen, joten kelpaa nyt lompostella.
Niin ja Vallu sai tänään kengityksen, joten kelpaa nyt lompostella.
keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
Juoksutusta
Koska Vallua odottaa perjantaina työnteko, piti vähän tässä ruveta lämmittelemään konia, jotta ei ihan kylmiltään touhuilla. Vallu tietää näköjään liiankin tarkaan juoksutuksen juonen. Ihan superhelppo juoksuttaa kaikki askellajit, laukka vähän rullasi huonosti. Vielä täytyy käskyjä vähän kerrata, että rupeaa kunnolla toimimaan pelkillä käskyillä. Vettä satoi, mutta se ei meidän menoa haitannut. Etusista puuttuu vielä kengät, mutta Joni naputtaa ne huomenna paikalleen :D Hyvä Vallu!!
lauantai 16. huhtikuuta 2011
Kaviohuolia
Vallua lähdin juoksuttamaan, mutta toissapäivänä tippunut kenkä oli tehnyt parissa päivässä kaviosta ihan karmean näkösen. Tai siis se on touhunnut tänään tarhassa jotain, että kavion reuna oli ihan repsahtanut. Tallipoika äkkiä paikalle ja vuolua kehiin. Samalla otettiin toisesta etusesta myös kenkä ja vuolua sinnekin, mutta jostain turskahti veret aivan ihmeellisesti ja niin meillä oli verta sitten pitkin lattioita. Ei muutakun poni hankeen seisomaan, kun tallin kaivo edelleen vetämätön. Siinä sitten lähes puolituntia Vallun kanssa seisottiin hangessa ja otettiin vähän Aconitumia. Sen oton jälkeen verta tuli hetken ihan kunnolla, mutta rupesi tosi nopeasti tyrehtymään. Että ihme ainetta on! En sitten vielä viitsinyt ottaa heppoja sisälle, vaan laitoin Vallun hetkeksi vielä tarhaan "hangelle", jotta verentulo lakkaisi kokonaan. Reilun puolituntisen päästä kävin laittamassa sisälle ja enää ei tullut kuin ihan pisaroita enää. Täytyy vielä käydä sitä yöllä tsekkaamassa, että kaik ok. Voi Vallu parka!
tiistai 5. huhtikuuta 2011
Kentällä piipahtamassa
Vallu parka ei kyllä ollut ihan terässään kentällä, vielä voip hoidot vaikuttaa, sekä kentän pohja, mistä Vallu nyt on supertarkka. Lopetettiin ratsastus ennen kuin kerettiin edes aloittaa ja mentiin tallille tarkistamaan selkä. Selkä on hyvä, mutta aristaa nyt ristiselän aluetta... Voisiko polvi- ja lonkkanivelten osalta nyt sitten olla siihen jotain vaikutusta. Jäämme seuraamaan tilannetta. Kokeillaan taas ratsastusta tässä kunhan taas joudetaan. Loppuviikolle onkin jos jonkinnäköistä mänöä ja huomenna on iltavuoro Korholassa.
sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
Vallu kaunistautumishetkessä
Ihanainen Siiri soitti paniikinomaisen puhelun, että oli saksinut Vallun harjaa, mutta oikein hienoltahan se näytti ;D;D;D;D Heheheheeee! Ainakaan se ei ole yhtä epätasainen kuin viimeksi kun allekirjoittanut sitä vähän nyrhi. Mutta siitä se tasaantuu pian, heh. Niin ja oli kuulema Vallu saanut harjan nyppimistä ja olettaen myös harjausta ja muuta laatuaikaa yhdessä. Voi Vallu, mikä onnen poika! :D
lauantai 2. huhtikuuta 2011
Hoitoa
Vallu on jonottanut hierojalla pääsyä jo kotvasen ja tänään sitten pääsi. Kipeitä paikkoja löytyi nyt ja tuli taas mielenkiintoista tietoa hevosesta opittua. Viimeksi kun hieroin Vallun, niin ei ollut "käytössä" näin paljon työkaluja, eli nyt saatiin vähän enempi osviittaa asioista. Ensin tehtiin kevyt hieronta, selkä on aika juntturassa, enempi vasemmalta. Vähän laatta rupesi laukeamaan, mutta vielä jäi vähän jumiin, joten hoidetaan sitä vielä tässä lähiaikoina.
Nivelten mobilisoinnin antoi tehdä etujalkoihin kuin oppikirjasta, eikä sieltä mitään löytynyt. Mutta takajalat olikin toinen juttu. Alanivelet eli kavio-, vuohis- ja kinnernivelet muutoin ok, paitsi ihan vähän naksui vasen vuohisnivel. Polvi- ja lonkkanivelet on sitten sellaisessa kunnossa, että niitä ei anna pyöritellä mihinkään suuntaan. Väkisin ei voi mitään tehdä, joten niitä jäädään myöskin seurailemaan.
Lopuksi tehtiin vielä kraniosakraali, joka oli Vallun mielestä maailman rentouttavinta ja ihaninta. Niihin tunnelmiin oli hyvä päättää. Vallu jäikin suoraan sisälle lämpimän loimen alle. Heti karsinassa rupesikin pissittämään :D
Nivelten mobilisoinnin antoi tehdä etujalkoihin kuin oppikirjasta, eikä sieltä mitään löytynyt. Mutta takajalat olikin toinen juttu. Alanivelet eli kavio-, vuohis- ja kinnernivelet muutoin ok, paitsi ihan vähän naksui vasen vuohisnivel. Polvi- ja lonkkanivelet on sitten sellaisessa kunnossa, että niitä ei anna pyöritellä mihinkään suuntaan. Väkisin ei voi mitään tehdä, joten niitä jäädään myöskin seurailemaan.
Lopuksi tehtiin vielä kraniosakraali, joka oli Vallun mielestä maailman rentouttavinta ja ihaninta. Niihin tunnelmiin oli hyvä päättää. Vallu jäikin suoraan sisälle lämpimän loimen alle. Heti karsinassa rupesikin pissittämään :D
Tilaa:
Kommentit (Atom)





