Ropellihäntäinen kärryhevonen.

Tulin illasta tallille, kun ilmakin ehti jo vähän viilentyä. Otettiin Heidin kanssa hepat ja alettiin varustella. Ihan kauheasti ötököitä; isoja paarmoja ja pieniä polttiaisia ja mäkäräisiä. Voi Vallu parka! Ei tullut sitten pintelin pyörityksestä mitään, kun niin paljon piti potkia ötököitä mahan alta pois, joten laitettiin vaan suojat takasiin.

Vallu käyttäytyi alkumatkasta ihan oudosti, hirnui mehtään ja muutenkin katseli kokoajan ympärilleen. Paarmat oli vähintäänkin miun pikkurillin kokoisia, ja häntä viuhui jo mennessä niitä häädellessä. Metsäaukiolla piti peruutella ja tehdä kaikkia muitakin ihmejuttuja, kun joku oli käynyt virittämässä puiden päälle mustan pressun. Kyllä vain, se oli vähintäänkin yhtä pelottava, kuin sapellihammastiikeri.

Koitettiin ravata tiellä, mutta lähinnä se oli varovaista sipsuttelua. Vähän soramontun jälkeen alkoivat molemmat hevoset temppuamaan ja Heidi vaan kysyi, että kuinka pienessä tilassa mahdun kärryjen kanssa kääntymään; no tietysti niin pienessä kun tarve vaatii. Katsottiin sitten parhaaksi kääntyä kotiin, koska oma pääkoppakin alkoi jo seota mielikuvista.. Kotimatkalla sitten ne paarmat hyökkäsivät meidän kimppuun oikein laumalla. Niitä oli joka paikassa, kärryt kiemurteli kapealla tiellä, kun kuski keskittyi häätämään paarmoja naamansa kimpusta ja Vallun häntä oli kuin ropelli, kun se pyöri ympyrää. Kyllä meitä kiukutti! Siinäpä vielä epähuomiossa ajelin niin sopivasti, että jostain renkaan lokasuoja välistä lävähti risu naamaan ihan kuin ruoskalla olisi lätkäytetty. Pääsipä siinä kirosananenkin.

Laitoin sitten vielä Vallulle tarhaan pahimpiin syömäkohtiin Kietäväisen öljyä, jos edes vähän auttaisi ötököihin. Tällä kertaa ei ollut meidän paras reissu, mutta Vallu on ihana!